Minä itte, pappilan musta sika

-9,4, ei siis ihan ryssän helvetti. Vielä.

Valitsin 1980-luvun alussa ihan uhmaani väärin. Aloin ajaa siihen asti tärkeinä pitämiäni asioita pyytäen siihen kansalta lupaa. Siis pönötin mainostolpissa rauhan ja hyvinvoinnin tasajaon julistuksin.

Riku Korhosen kirjallisuuden Finlandiapalkinto-ehdokasta esiteltäessä kerrotaan tuollaisista tapahtumista. Miten ihminen ei enää osaakaan mitata itseään viisastuakseen oman vessan peilistä.

Miltei kaikki ystävikseni kokemani ihmiset ovat valinneet toisin. Toisin sanoen demokraattisen politiikan kolmen vuosikymmenen mittaan ei ystäviä ole noissa kabineteissa turkkiin tarttunut, vihollisia niinkin.

Ystäväni olen kohdannut tiloissa ja tilanteissa, joissa omaa itseä ei mitata vaaleissa, äänimäärillä tai kansaa raivostuttavilla, joskus ihastuttavilla päätöksillä.

Olen psykiatri ja sellaisen on tiedettävä aika perusteellisesti virheensä ja näin korjattava huomaamansa vääryydet. Itse aiheuttamansa. Kaksi muuta psykiatria on tässä mainittava, että vieraani ymmärtäisi. Radovan Karadžić (serb. Радован Караџић) ja Claes Andersson.

Eiköhän tämä tältä aamulta ole tässä.

https://en.wikipedia.org/wiki/Narcissus_(mythology)

https://en.wikipedia.org/wiki/Radovan_Karad%C5%BEi%C4%87

https://fi.wikipedia.org/wiki/Claes_Andersson