Ilmaisia ämpäreitä – Free Buckets

Miinusta, valkoista.

Niin kauan kuin muistan, siis yli 60 vuoden ajan, on kotiini tullut sanomalehti. Selkeän muistin ajan, siis yli 50 vuoden ajan, se on tullut aamuisin.

Koska huonommin muistan tässä iässä viimeisiä aikoja – tai arvaan eteenpäin mitään niistä – olen muistikuvan varassa väittäessäni, että vuoden 1972 jälkeen ei aamuisin ole kotiini Helsingin Sanomia  kannettu ennenkuin viimeisen muutaman viikon aikana.

Kun luvussa on samaan aikaan ilmaisjakelulehti, seurakunnan lehti, maakuntalehti ja pääkaupunkiseudun lehti niinkuin tänä aamuna, on siis kokemus ainutlaatuinen ”kahteen miesmuistiin”. Miesmuisti on 25 vuotta, naismuistista kannattaa kysyä Etelä-Korean presidentiltä tai Hillary Clintonilta.

Pääkaupunkiseudun kekrin-aaton lehti  profiloituu ilmoituksella, jonka lupauksen mukaan matkakortin haltijat voivat noutaa Helsingin Seudun Liikenteen (HSL) toimipaikoista ilmaisen ämpärin. Toinen otsikko kertoo, että uudet asunnot menevät III-kehän tienovilla kaupaksi kuin kuumille kiville ja kolmas, että vastapäätä Uspenskin Katedraalin profiilin todella rumasti rikkovaa Jätkänkynttiläsi…siis Maailmanpyörää ja Rantasaunaa aiotaan rakentaa taidemuseo.

Maakunnan lehti miettii homeisia kouluja ja saattohoidon oikeutusta Hammastunturin väärin kaadetun karhun asiassa. Voi olla että sekoitan. Seurakunnan lehti pohtii Paavalin ilmoitusten jumalisuutta kun homoista on kyse.

Oleellista on, että kun paljon matkustavana olen tottunut hyvin ristiriitaisiin havaintoihin perättäisinä päivinä ja aivan eri puolilla tätä Tellustamme, en millään tahdo tottua samanlaisiin ristiriitaisiin havaintoihin lehdenlukualustana riittävän ison ruokapöydän ääressä, jossa pakelliittiradion pienestä kovaäänisestä kaikuu Wiener-Walzer aamukoneen viheltäessä aikataulussaan pysyen ylitseni kohden maamme ainoata metropolia.

Ristiriita Helsingin ja Rovaniemen välillä on revennyt hyvin leveäksi. Sama ristiriita, joka levenee Rovaniemen ja Torvisen kylän välillä. Tai Torvisen kylän ja kirkonkylän välillä.

Ihmisen maailma on muututtuaan pieneksi kyläksi kultaisella 70-luvulla muuttunut uudelleen heimosotien julmaksi, onneksi kuitenkin aina vain turvallisemmaksi kaleidoskoopiksi.

”Ilmaisia ämpäreitä ei ole” tavattiin Lapin Tervolassa viime vuosisadalla sanoa. Se oli silloin, kun Suomi sotakorvauksia Neuvostoliitolle maksaessaan sai vaihtorahana sinkkisiä bukketteja. Ehkä ämpäripäät ( = Tervolan kanta-asukkaiden pilkkanimi) ovat olleet oikeassa, olipa ämpäri sinkkiä tai muovia. Parin miljoonan suomalaisen siirtyminen tykinruoaksi Göteborgiin, Oulunsaloon ja Katajanokan tienoville on ilmaisen sijasta valtavan kallis ämpäri.

Persialainen sananlasku kokoaa aamun viestini yhteen:

Yksikään tyhjä ämpäri ei mene alas kaivoon tulematta sieltä täytenä ylös

*

Kotiimme 43 päivän ajan takkaa muurannut mestari opetti, että takkaa lämmitetään kerrallaan ämpärillisellä klapeja.

Juuri kuuntelin ja katselin tilaisuutta, jossa pönötettiin kuusi Finlandia-palkinto-ehdokasta.

Viikilä, Korhonen, Puikkonen, Sandström, Kinnunen, Kähkönen.

Ämpärillinen kirjoja, jotka eivät kuulu takkaan edes sytykkeiksi. Viisi miestä, yksi nainen.

Oma ehdokkaani on pläkkiselvä, mutta pläkkiämpäreitä ei taloudessamme enää ole.