Pimeä nolla-sumu – Black Snow Smog

Kotiintulo, saunaanmeno ja muutaman tunnin uni ei muuta käsitystäni siitä, että maa on kahdella karvalla ja pian roudassa, mutta ilma murkun sakeana. -0.6C.

Olenkohan oikeassa väittäessäni, että koko aikuisen elämäni, siis 14-vuotiaasta alkaen, olen yrittänyt pitää yllä kokonaiskäsitystä tästä ihmisen maailmasta.

Tällä kertaa auringon ja sateen Bryssel mursi osan tavoitteestani, kolmen päivän lehtien saunan jälkeen lukeminen vei loput. Hetkeksi.

Keskustelematon, vihamielinen, kaunan täyttämä painettu lehti ei nosta suupieliä hymyyn, ei edes Fingerpori. Yhä tärkeämpi päättäjä on yhä useammin ja enemmän hukassa, vaistonsa kadottaneena. Ja sen voi kosketustuntumalta nähdä siinä kuin lehden sivuillakin.

Parempi on, etten nosta henkilöitä, naisia tai miehiä, nimineen tikun nokkaan, koska oma turpea egoni on tuon kidutus-paikan jo varannut. Huomasin asian viimeistään kotimaan paluulennolla tai lukiessani lehdestä ”Syysprinssi”-elokuvan arvostelua.

Pitkään mukana olleet vieraani tietävät, että puskurikapasitoijalla on huonot aamunsa. Yllättävän usein ne ovat loppuviikon arkiaamuja. Niissä on nykyisin mukana ikävä piirre: ilta ei tunnu aamua viisaammalta.

Kyselin jonkin aika sitten täällä elinpiirin suuruuksia ja häirikköjä. Annoin vastausosoitteeksi Brysselin, jossa minulle eilen tuotiinkin kirje Inkeroisista.

J.A. toteaa ihmislajin olevan vastaus. Hyvä vastaus, mutta suurin ongelma on siinä, että kysymys muuttuu vaikka vastaukset pysyvät.

Aamukone kuuluu lähtevän pari minuuttia myöhässä taipaleelleen kohden Sibelius-Akatemiaa. Se joutuu kiertelemään Kuopion kautta, koska lännessä on niin paljon sikakalliita hävittäjiä leikkimässä keskenään sotaa. 1h20min.

Toistan J.A.:n vastauksen:

IHMISLAJI

Kysymyksen voi puolestani itse kukin vierailijani tehdä aivan itse. Sitä en kuitenkaan pyydä lähettämään Rue Beliard 99-101:een (B-1040).

Loppukevennys: Suomessa vietetään tänään leikkipäivää ja ainakin 30 kirkon kellot soivat hautajais- eli saattosäveliä YK:n päivään asti (Aleppo).

Ai jahas. Piti olla kevennys.

No yritetään.

Lehdessä kerrotaan Jaakko Heikkilän taidenäyttelystä, joka oli kesällä Kansallismuseossa ja on sieltä nyt saapunut kotiseudulleen Lappiin (Korundi). Vernissage eli avajaiset juhlitaan perjantaina klo 18:00 Lapinkävijäntien varrella, punatiilisessä talossa, jossa tänä iltana soi Lapin Kamariorkesteri.

Kuusikymppinen mestari on kymmenen vuoden ajan syventynyt Venetsian aatelin nykytilaan historiallisesti merkittävissä entisen ajan homevaurioituneissa kodeissaan. Aiemmin Kukkolankosken mies on kuvannut muun muassa armenialaisia, joita Turkin sotavaltio I maailmansodan aikohin tappoi miljoonakaupalla. Heikkilä on myös kuvannut ihmisiä Väylän varresta. Ja pönötinhän kerran minäkin Omaha Beach´lla II maailmansodan merkeissä hänen Hasselbladinsa objektipuolella.

Viisas mies, kun ei etsi kokonaisnäkemystä vaan mittakaavaa.

Toinen viisas, Claudio Magris, on minun ehdokkaani kirjallisuuden Nobel-voittajaksi. Taattua Triesten yliopiston laatua, jovain. Sigmund Freudin oppiahjo syvänmeren biologiassa ennen hysteriaa.

Donabe (1986) – Tonava (WSOY 2000), loppuunmyyty Suomen kirjakaupoista jo aikapäiviä.