Ihmisen kuusi tarinaa – Six Stories

Syysmyrsky on lämmin, +13C,  ja aamukone menee menojaan.

Takka ei vielä lämmitä iltaisin, sitä vasta tehdään. Tiili tiililtä. Siksi matka käy lämmittelemään syysiltaisin kylän uutteen elokuvateatteriin katsoen tarinioita, joita on kuutta laatua. Eilen oli yhden niistä vuoro näistä tarinoista jättiomaisuuden tehneen Meryl Streepin johdattelemana. Florence. Tänään sama tarinankerronta jatkuu Rex salin samoilla paikoilla (3. rivi, paikat 1 ja 2) nimellä Hymyilevä mies.

Jotenkin tuntuu oudolta, jos oma elämä joskus edes hetkeksi osuu olemaan jokin noista kuudesta tarinasta. Ryysyistä rikkauksiin, Rikkauksista ryysyihin, Mies kuopassa ja kuopasta,  Ikaros, Tuhkimo tai Oidipus.

En oikein pitänyt Florence-elokuvasta, kuten en pidä sen paremmin Meryl Streepista kuin Clint Eastwoodista, mutta en minä Donald Trumpiakaan rakasta. Enkä ihaile nyrkkeilyä, vaikka olenkin ehtimiseen nyrkkeilykisojen lääkärinä. Donald Trumpin olen tavannut kahden kesken ja vieläpä kahdesti. Taisi olla syksy 2003.

Sunnuntain lopuksi katsoimme (YLE Fem) vaimon kanssa ruotsalaista elokuvaa, jossa tarinat on lomitettu niinkuin pulla-eltta (leeta, leta, pitko, palmikko, ihan miten vaan): Stockholm Stories.

Kun aamun aloitan, kuuluu Radio Yle 1:ssa aamuhartauden muodossa tarina, jossa kertoja on tavannut Jeesuksen Mansessa Jopolla ajamasta. Viikko on valmis alkamaan.

Somessa lopetan nykyisin lyhyet, usein sarkastisen hostiilit kommenttini #eiksnii. Pidän tiukasti mielessäni, että pian kymmenen vuotta jatkunut Arktinen puskurikapasiteetti on tarinoiden some-laatuinen alusta ja maailma. Jonkin niistä kuudesta tai kaikkien yhtäaikaa.

#sorisiit

*

lähteitä: Vermonth University, Gutenberg-project, arxiv.org, Tiede 9/16, Bio Rex, ICE, The Trump Tower / hissien turvakameratallenteet