Lemmensuun perhe

Pakkasta on saman verran kuin on epäonnen luku, numeroni punapääomasta päättävien vaaleissa, radiosta soi Novosspasskin munkkien uljas laulu: Rahmaninov.

Vaikka viime häistäni on viikkoa vaille täysi vuosiluku, vaimo vei minut jo eilen hääpäiväillalliselle omalle työpaikalleen.

Iltaseurue oli reilusti tiun kokoinen, ruoa´ssa oli viisi-kuusi eri vaihetta ja syömistä säesti Tapio Wirkkalan (1915-1985) pojan ja miniän tarinointi taiteilijan elämän paremmasta puolesta: asumisesta Inarin Lapissa, Lemmensuussa, Paadarjärven rantamilla

Minulle Lapista on tullut paikka, joka lataa minut kuin akun” (italialainen Domus-lehti, 1981, T. W.)

Junantuomana, 1971 alkaen, olen Wirkkalan kanssa samaa mieltä.

Jos eilisen myöhäisillan kaltaista ruokaa – rautua, siikaa, karitsansydäntä, väinönputkea, poroa, riekkoa, herkkutattia, puolukkaa, pappilan hätävaraa –  ja tarinointia olisi usein, olisi mielikin parempi kuin lihapiirakoita ja nakkeja popsiessa. Tosin lompakkokin kevenisi vauhdilla.

Ultima Thule on jo antiikin ajalta peräytyvä nimitys kaiken äärimmäisestä pohjoislaidasta. Se on myös Wirkkalan suunnitteleman lasisarjan nimi.

Pöytäseurueen kanssa mietimme liittyikö nimitys siihen ajatukseen, että planeettamme on pannukakku.

Sen verran arvaamme, että tuo käsitys maan muodosta liittyy USA:n presidentinvaaliin ja perussuomalais-nuorten mediaseksikkääseen kristalliyö-käsitykseen kahdesta sukupuolesta:

”Hetero tyttö ja hetero poika” – käsi ojossa kuin Lapissa jo tupaankin sataneen lumen määrää osoittamassa.

Maailma hivenen päärynän muotoisena tuntuu olevan juuri tänään radallaan, joten mitäpä sitä sen enempiä häiritsemään, ristiinkumartamisen sunnuntain aattona.

Suuren paaston toinen osa on alkamassa.