Kukin voimiensa mukaan

Olen keskustellut maailmanrauhasta kahden aika tasavertaisen henkilön kanssa.

Toinen tekee lähes elämäntyökseen arjen ammattiaskareita kriisialueilla Nobelpalkinnon saaneen järjestön ”piikkiin” ja toinenkin on saanut Nobelpalkinnon.

Sekä järjestön vuokramies että ”The Elders”-jäsen kertovat yhtäpitävästi siitä, miksi he kehoittavat panemaan täällä Suomessa (siis kehittyneessä maailmassa) ”leipään puolet petäjäistä, veihän naapurimme viljan halla”.

Molemmilla kumppaneista on myös näkemys siitä, miten sodat (Länsi- ja Keski-Afrikka, Lähi- ja Keski-Itä) voisivat loppua.
Ne voivat loppua vain sotimalla.

Minusta tuntuu, että tällaisia keskusteluja olisi hyvä itse kunkin käydä tai ainakin lukea niistä kerrottavia tarinoita.
Helsingin Sanomissa Jaakko Lyytinen kirjoitti viime viikonloppuna hienosti tarinoista lauantai-esseessään.

Ei minulla tästä nyt muuta ole kerrottavana.

*

Netikettiä:

Ratkaisu hölmöjen nettikirjoitusten ongelmaan ei olekaan verkon sulkeminen tai mielipiteitään esittävien rekisteröinti. Paljon parempi vaihtoehto olisi ihmisten opettaminen ajattelemaan. Sillä ei olisi samanlaisia haitallisia sivuvaikutuksia kuin sananvapauden rajoituksilla

(Häyry, HS 27.1. 2014)

*

Vieraisilla:

Kävin pitkästä aikaa lukemassa, mitä ”primus inter pares” on blogien maailmassa kirjoittanut.
Monen herkullisen ja muutaman jopa tökerön vasaman joukosta löysin mielestäni yhden, joka ansaitsee esittelynsä myös täällä, vähän vaatimattomammassa yhteydessä:

Mahtoikohan pääministeri Katainen saada Hymypojan? Miten lienee ollut Pekka Himasen laita ja kuinka Jorma Ollilan. Jos Ilkka Niiniluoto sen sai, voin vain ihmetellä. Niin kauan kuin olen hänet tuntenut, hän on ollut aamusta iltaan sen näköinen, että haluaisi olla jossain muualla.”

(Kemppinen)