HBO

Suvi jatkuu, mutta yöksi lumisade on mennyt keräämään voimia. Illasta sitten taas.
Vaaksa, tuuma tai metrin osia valkeaa nuoskalunta.
Lempisääennustajani,norjalaiset,lupaa tälle päivälle Lappiin 12 tuumaa.

Suomen TV:n kanavilla on ärsyttänyt viime päivät mainos, jossa houkutellaan katsojia HBO-nimisen amerikkalaisen ohjelmatuottajan tarinoiden pariin.

Enemmän tarinoita kuin ehdit katsoa

Elämäntyötänihän psykiatrina ne selvästikin tarkoittavat.

Päivästä toiseen kohtaan tarinoita, joihin on perehdyttävä niin syvästi, että siitä voi muodostua avun siemen ahdistuneelle, masentuneelle tai hukassa olevalle ihmiselle eri olomuodoissaan ja mittakaavoissaan.

Nyt siis YLE:ssa joku tiettävästi on tehnyt kannattavan hankinnan ja me katsojat lusimme seuraukset:

Ei Kotikatua, ei Syksyn säveltä, ei Kymmenen kärjessä, ei Ijäksen Painijaa, ei Seitsemää veljestä, ei Huojuvaa taloa.

Vieraita formaatteja ja tarinoita, rapakon takaa, saarivaltakunnasta, Rooman ja Firenzen takapihoilta.

Ammutaan, juonitaan, räjäytellään, käydään vieraissa, naidaan ja paletaan, bailataan, petetään, luotetaan, kulutetaan, ajetaan lujaa, mennään psykoterapiaan, valehdellaan, näyttäydytään oikeuspalatsien portaissa, Wall Streetilla, suurilla stadioneilla, mustissa limusiineissa, pienissä japsikaaroissa, isoissa jeteissa, pienissä potkurikoneissa, Floridan soilla, Kalifornian aavikoilla, Suurilla järvillä, Intian ja Macaon tornitaloissa & toreilla, tropiikissa, meren syvyyksissä, himalajojen korkeuksissa

Ja sitten taas ammutaan, puukotetaan, myrkytetään, juonitaan, vihitään, erotaan, tapetaan, pelastetaan

.

Omassa elämässäni on useita tarinoiden tasoja, joista kertoessani ohitan tällä kertaa mustan, paksun kirjan, jossa on kullattuja kirjaimia kannessa ja Jobin posteja sivuillaan.

-. Ykkönen on oma tarina, jota esimerkiksi tässä kuuden vuoden ja yli 2100 blogin puitteissa onkin jo ollut luettavissa. 1570-luvulta nykyhetkeen ja vähän eteenkin päin.

-. Kakkonen on puolison, lasten äidin tarina: on yllättävää ja totta, että yhden ihmisen oleminen on niinkin paljon parisuhteesta kiinni, että se kakkosena tulee. Jos parisuhde on.

-. Kolmonen on omien lasten tarina, joka näyttää olevan paremminkin yksi kuin viisi.
Niin paljon historia itseään toistaa, niin samanlainen on ihminen, kaikki vajaat 20 000 000 000 täällä viimeisen neljänsadan sukupolven mittaan ollutta, polkuansa kulkenutta bartholomeusta ja magdaleenaa, reettaeskoa ja eskoreettaa

-. Nelonen on Jaan Krossin Uppiniskaisuuden kronikka seuralaisineen. Niitä on minun elämääni kerääntynyt alle 10, ”Välskärin kertomuksia”, sarioloiden ja waltareiden kynistä

-. Vasta sitten tulee HBO

”Niin kauan minä tramppaan tämän kylän raittia kuin kenkäni pohjat kestää”

Huomenta

.

Siirryn nyt toisaalle pariksi päiväksi, lukemaan ja kärsimään Mario Draghin tarinaa (MIT:ssa Ben Bernanken kanssa oppinut ja opiskellut ekonomisti).

Vaihtoehtotarinana on repussa Heikkisen ”Terveisiä Kutturasta”