Kananlento vai korppikotkan

Lämmin yö, kuitenkin taas revontulet, +9C.

Aamukastetta on kuin elokuudanyönä.
.

Olen seurannut viime vuodet muutamaa todella mielenkiintoista blogia.

Antoisimpia niistä ovat minulle olleet Sirontaa keulassa-blogi ja Jukka Kemppinen.

Olen huomannut, etten ole ollut ainoa ”kannattaja” näille loisteliaille kirjoittajille ja teräville ajattelijoille.

Välillä olen poikennut katsomaan vähän vihaisempia ja pahantahtoisempia vuodatuksia, mutta en ole tohtinut jäädä niitä kirjoittavia militantteja sekopäitä pidempään seuraamaan.

Omaa Arktista puskurikapasiteetti – blogiani sekä sen pikku-veljeä, Pohjoista puskurikapasiteettia, olen jäänyt seuraamaan hivenen liian pitkään.

Myös face-book on viime vuosina toiminut ukkosenjohdattimenani sekä välineenäni oppia, miten siellä ystävikseni jääneet tuntevat ja ajattelevat ”flash”-tekniikalla (välähdyksinä).
Twitterissä käyn joka päivä heilauttamassa kättäni:
”Tere”
.

Nyt on tullut miettimisen aika täällä Arktisen puskurikapasiteetin saralla.

Kiitän seurasta niitä, jotka ovat poikenneet.

Kiitän maltista niitä, jotka ovat sietäneet sen, että ”se on taas koneella”.

.

Olen aikoinaan kirjoittanut printtimediaan satoja kolumneja sekä kulkenut ympäri maita ja mantuja pitämässä lukuisia luentoja .

Samaan aikaan olen tehnyt työtäni, ollut perheeni ja sukuni yksi osa sekä luonut itselleni kuvaa maailmasta sellaisena, jossa olisi kenties kahvoja.

Niitä kahvoja vääntämällä olen alun perin ajatellut voivani tehdä tätä maailmaa paremmaksi.

Politiikaksi sitä kai voi kutsua, jos siltä näyttää.
Minusta näyttää

(Näyttöä yritän vielä kerran: 28.10., klo 09-20, GMT + 2)
.

Aika usein löydän itseni pohtimasta sitä, josko se paremmaksi tehtävä kohde olisinkin minä itse.

Nyt lienee aika vetää henkeä, miettiä vähän ja katsella, mitä vielä olisi tekemättä.
Jos ei muiden niin tämän itsen kanssa.
.

Niistä tekemättömistä yritän valita ne asiat, joissa minusta olisi hyötyä itselleni, läheisilleni ja vähän isommallekin joukolle (kunta, maa, maanosa…).

Sen olen yrittänyt opetella jo 1950-luvulla kirjoja lukemaan alettuani ja sukuni tarinaa kuunnellen, että ihminen on aika erehtyväinen ja joskus myös melko paha.

Ihan tarkoituksellakin.

Mutta ei se vie häneltä hänen ”Kuninkaan sormuksensa” vaatimusta.

Pitää olla hyvä.

Ei saa pettää sanaansa.

Kiitän seurasta.

Radio Yle 1: Anthony Glise soittaa rauhalliseen tapaan kitaraansa.

Diabellin Sonaatti kitaralle A-duuri

Pähkinähakit keskustelevat pihapuussa pimeässä lehteä noutaessani, partti naakkoja tepastelee torikahvilan pihassa syysmarkkinaväkeä odottamassa.

Työpöydällä odottaa perehtymistä toistasataasivuinen kirjeenvaihto.

Eemeli ja Jenni ovat laittaneet ”maileja” esikoiselleen Violalle.
1914-1924.

”Nyt on setä siellä, niin uskon, missä saavat palkkansa ne, jotka eivät ole saaneet palkkaa täällä eikä monesti edes ymmärrystä ja myötätuntoa”

Martti Johannes

Kaunista

Hymyillään kun kohdataan

2 kommenttia artikkeliin ”Kananlento vai korppikotkan

  1. Aina kun joku lähtee jää tyhjä paikka. Haikeudella ajattelee kaikki on ohimenevää täällä elämässä.

    Liian paljon näkee ja kokee miten se mahtuu mieleen ettei pursua yli. Vain onko tämä sitä ylipursuavaa kokomusta iloa elämää minkä olemme saaneet lukea muutaman ajasta aikhan.

    Kiitos kun jaoita välähdyksiäsi eälämästäsi.Kaikella on tarkoitus pitää huomata.
    Emme voi pidättää tätäkään hetkeä itsellä, pitää antaa elämän soljua sormien lävitse.

    Tykkää

Kommentointi on suljettu.