Väärtejä ja vihollisia (929)

Useamman kymmenen vuoden aikana olen käytännössä kohdannut vain ystäviä.

Osa tapaamistani ihmisistä – tietenkin suurin osa – on ollut neutraaleja. Siis eivät ystäviä eivätkä uhkia.

Jokunen sellainen tilanne on osunut kohdalle, jolloin on pitänyt vähän varautua.

Ne ovat olleet aika usein poliittisessa kentässä.

Ja – kuten sanonta kuuluu – se menee: vihollinen, emävihollinen, puoluetoveri.

Mutta jos on ajoissa oppinut (olen ollut puoluepolitiikassa vasta yli 40-vuotiaasta), sen sekä kestää että huomaa.

Antiikin Kreikan tarut kuitenkin on ollut opeteltava aika nuukaan siinä vaiheessa, kun psykiatriassa vielä oli oppisuuntia.

Nykyisinhän niitä ei enää – oikeasti – ole.

On havaittu, että potilaat psykoterapiassa paranevat sen paremmin, mitä parempi suhde on terapeutin ja potilaan välillä.

Sen sijaan se, onko suhde psykoanalyyttinen, therapeia-säätiöllinen, oppimisterapeuttinen tai jokin muu 400:sta Suomessakin hyväksytystä ja KELAn tukemasta oppisuunnasta selittyvä, ei ennusta lainkaan terapian onnistumista.

Yllättäen ei myöskään terapeutin sukupuoli tai kokemus, saati ikä.

Tavallisessa, jokapäiväisessä lähiverkossa antiikin Kreikan tarinat kuitenkin toimivat. Ei siis parantamisen tai sairastumisen maailmassa, vaan ihan tavallisessa ihmisen maailmassa.

10 000 – 20 000 vuoden aikana ihminen on sukupolvesta toiseen toistanut samoja kuvioita ja 2000-3000 vuotta sitten jo kreikkalaiset tarinat kuvasivat nuo lainalaisuudet aika hyvin.

Uusia tarinoita ei aina vaan hektisemmin toimiva ja kiiruhtava ihmiskunta ole joutanut enää kehittämään.
Miksi olisikaan?
Niin hyviä nämä tarinat, tarut, sen ajan Kalevala oli.

Samat tarinat ovat toki esillä myös muiden kulttuurien tarinoissa.

* * *

Kun yhä useammalla meistä on käytettävissämme käytännön kokemus useamman sukupolven yhtäaikaisesta yhdessä verkossa elämisestä, kannattaa nuo tarinat ottaa ”työnohjaajiksi”, mentoreiksi.

On oikeastaan sama, mihin tuhansia vuosia eläneeseen ihmisten kulttuuriin tartumme: aina sieltä löytyy se sama tarina. Tai samat tarinat.

* * *

Jouduin asiaa hiljattain pohtimaan. Yritin ymmärtää muutampia pulmatilanteita, jotka olivat jatkuneet jo useamman vuoden ajan.
Se aiheutti minulle ahdistusta, hätää, surua ja ärtymystä.
Huomasin, että tunne ja tunnelma kontaminoitui (tarttui) muihinkin.

Kunnes löysin tarinan ja sille hyvin ajankohtaisen lisäselvityksen.

Huomasin, että ihmiset ovat aika samanlaisia. He vaikuttavat toisiinsa aika samalla lailla. Sen lisäksi heidän traumansa kulkevat sukupolvesta toiseen aika lain-alaisesti. Epigeneettisesti?

* * *

Hyvät vieraani.

Jos haluatte samanlaiselle matkalle maailman syövereihin, ehdotan, että luette ensin näiden reilun 900 blogauksen perustarinan (Tintin tarinat).

Sitten luette Kalevalan, Mooseksen kirjat (I-V) ja lopulta tartutte Kreikan mytologiaan.

Jos haluatte päästä tästä vaivasta läpi lyhyemmän kaavan mukaan, riittää kun luette jonkun suuren kirjailijan suuren kirjan.

Suosittelisin Dostojevskia, Tsehovia, Waltaria tai Krossia.

Ihan Hietamiehen Lailan tasolle ei tarvitsisi mennä.

Ja jos oikein helpolla – siis vaikeimman jälkeen – haluaa päästä, ehkä ”leivän päälle voita” löytyisi katselemalla peiliin.

Eli huomaamalla jotain omasta tarinasta.

Siihen ei moni ole yltänyt.
Ja googlettakaa (KVG) ”epigenetiikka”.

Odotan innolla Jari Tervon uutta kirjaa, Koljattia, joka ilmestyy syyskuulla.

Siinä on tarina, joka avautuu sen paremmin, mitä tarkemmin aiemmat Tervon ovat kahlattuina. Ja oma elämä elettynä.

Kohdallani näin on käynyt.

Joskus, nyttemmin yhä useammin, on tullut mieleen japanilainen haiku.

Ajat ovat niinkuin me olemme. Me olemme ajat” (Augustinus, ehkä?)

Tahi vieläkin tiukemmin pakattuna:

Alakuloisuudesta ei kasva mitään tekoa” (Stefan Zweig, varmasti)

Horsma jo kukkii, kohta hillaa voidaan poimia. On puolikuu. Uusi Potter tulee ensi-iltaan elokuvateattereihin.

Tarinat elävät.

Ehkä tässä on yksi:

http://mustahevonen.blogit.uusisuomi.fi/2009/06/30/lapi-esteiden/

* * *

Vastaan tuli pohjoiseen matkatessa etelään matkalla oleva lappilainen filantrooppi.
Hän kertoi kaverinsa kanssa tekevänsä jutskia Goassa, lastenkodissa.
He vievät lapsia sirkukseen, tivoliin ja pitävät heitä sylissä.

Väärti laulaa karheasti ja saa yleisöltään palkan. Se menee osin nyt muihin suihin.

Olen ihan onnellinen, että näin on. Lokki on tässä mielessä kaunis laulu ja lintu. Vaikka Virtanen Radio Yle1:ssä sitä kovin aamusta moittii. Paskovaa lokkia (valkoposkihanhea ja merimehtoa).

Kiitos, arvon arktiset naiset.

Vähän paremmalla mielellä palaan kotikaupunkiin, jossa on hyviä(kin) ihmisiä.

Tosin loppusuoralla on pari havaintoa, jotka pistivät vähän miettimään.
Brassikoneessa (Embraer 170) istui edessäni nainen, joka oli ilmiselvästi isopalkkainen konsultti (niinpä hänet hakikin lentosatamasa selvä ”uhri”).

Blondimme käytti tunnin matkasta puolet Ilta=Sanomien juorujen lukuun, toisen puolen hän rappasi nassuansa.

Melkein jokainen alkamani nais-suhde on lähtenyt liikkeelle sotamaalauksessa olleen kanssa.
Mutta en ole sen laatimista ennen näin tarkkaan seurannut (olen ns sulkenut silmäni). En tosin Sitting Bull´inkaan sotamaalauksen laatimista ole nähnyt.
Voi taivahan talikynttilät, hyvä naiset, mitä te teette. Ja miksi?
Estetiikkaa, arvaan? LY:n rehtorilla muuten sama juttu, ja kuopuksen poikakaverilla.
Joopasen joo.

Kotiin päästyä avaan Lapin Kansan lukeakseni päivän annoksen kesädekkarista, mutta silmä osuukin puoluetovereiden marjanpoimintakielteisyyteen.

Vuosi sitten nimittäin demarit olivat Lapissa kärkenä, kun kaukoitäisiä marjanpoimijoita oltiin moittimassa.
Nyt moitteen kohde on venäläinen pääoma (ei Karl Marx: Pääoma, koska se tapasi olla demareille joskus tärkeä kirja), jota lapioidaan napapiirille suunniteltuun kylpylään.

Kieliasu tuossa mielipidekirjoituksessa on sama kuin kesädekkarissa, jossa Igor (ru) hakkaa Laurin (fi) (vaimitänenytoli) henkihieveriin.
Estetiikkaa ei, arvaan.
Joopasen joo.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Väärtejä ja vihollisia (929)

  1. Kullervo kiroaa ja kirotaan. Katkeruus syö ihmisen. Kaikki Ainomme ovat hukkuneet, myös ne jotka kulkevat mukanamme. Tulen varastajan kohtalo oli huono. Samoin itsensä Ylijumalan, joka narahti vieraissakäymisestä.

    Kuten ihmisille ikääntymisen myötä usein käy, myös OK on alkanut muistella vanhoja jo ammoin sattuneita tapauksia kuten vaikkapa tätä:

    http://ok1808.vuodatus.net/blog/1840928/ystavan-valokuva/

    Ystävyys, myytit ja unohduksen savu maisemassa joka voi olla päivännousu, helteinen iltapuhde tai hiljentynyt raunio. Tai niitä kaikkia kuten tavallista.

    Kirjoitettu:
    *Ennenkaikaisen kuoleman peruuntumisen ensimmäisenä vuosipäivänä*

    Tykkää

Kommentointi on suljettu.