Hot-dog 3,50 (926)

Huomenta, amigos!
Kesädekkari maakuntalehdissä on edelleenkin hyvin lupaavan oloinen, joten pysykää sillä kanavalla!

Rovaniemellä juostiin lauantai-iltana maraton, puolimaraton ja vähän muutakin. Vain yksi kelasi (pyörätuolilla).

Kaupungissa vallitsee ikuinen katkeruus ja sisällissota arktisen, napapiirin ja Rovaniemen termien välillä marathon-hurjailun etuliitteistä enkä ole varma, mikä maraton tällä kertaa kipitettiin.

Kun viimeiset tulivat maaliin oli lisäksi epäselvää, oliko joku lähtenyt liian aikaisin, myöhään vai sopivaan aikhan, joten ihan selvää ei ollut, kuka voitti ja minkä sarjan. Asiaa ei helpottanut se, että osa puhui eri kieltä kuin täällä päin hoon päälle tavataan raatata.

Mutta se oli selvää, että sää oli soppeli, joten maalisuoralla oli terasseilla paljon ihmisiä mölyämässä maaliin saapuvien kunniaksi.

No, se tilaisuus kuitenkin sitten katsastettiin, koska nämä numerojärjestykseen laitetut kouhot kulkivat myös kotitaloni vieritse.

Maalisuoraakin kävin vahvaamassa ja kas, kuinka sattuikaan, tuli suolaisen hiuko tai huiko.

Olen hodarin ystävä, joten eipä sitten kuin teltalle: hot-dog 3,50.

Siis nakki ja nahinstunut pieni sämpylä, kaksikymmentä FIM.

Minä menetin uskoni kerralla sekä arktisen, pohjoisen, napapiirin että Rovaniemi maratoneihin, 42,xx km.

Tiedän toki, että sininen, asfalttiin maalattu viiva vie näitä ihmisiä kohden terveyskeskusten kroonikko-osastoja Puskan Pekan nimi huulillaan ihmettelemään, kuinka tässä näin kävi: polvet, nilkat, lonkat, ristiselkä, maksa, haima ja aivot ihan sököinä tai ainaski sydän tohjona.

Mutta että THL (terveyden ja hyvinvoinnin laitos) maksattaa yhdestä hodarista miltei saman hinnan kuin paristakymmenestä mallusta (Marlboro-tupakka). Huh huh.

Kalja, kertoivat ne, jotka sitä joivat, maksoi sen saman 4 egeä/puoli litraa. Kokis sen saman 2 egeä.
Niinkuin aina.

Mutta se hodari!

11.7. on Rovaniemellä seuraava maratoni, jonka terveysvaikutukset ovat yhtä dramaattisia (nilkat, polvet, lonkat, ristiselkä, maksa, haima ja sydän-keuhko-apparaatti sökönä viikkokausia). Mutta onko silloinkin hot-dog liki kaksikymmentä Suomen markkaa?

Voi taivahan talikynttilät!

Onneksi hodarin syöjille on olemassa pelastus: suoliston ohitusleikkaus.

Kaksi päivää leikkauksen jälkeen jo verensokeri on kohdallaan ja pari vuotta leikkauksen jälkeen kohde on maratonkunnossa ja painossa – lopun elämäänsä (toivottavasti ei kuitenkaan lähde kipittämään niveliään jne sökö-kuntoon).

Yksi nihkeä nakki ja pikkuinen vehnäsämpylä kolmesataaviisikymmentä senttiä! No way!

Onneksi edes

I Maailmansota loppui jo 90 vuotta sitten eikä ole sittemmin jatkunut.

II Maailmansota on, mutta sekin on ohi.

III Maailmansota on, joidenkin mielestä, tosin jo alkanut – vihreä vallankumous (Iran).

* * *

Koska perhe on Tuskassa, olen minä kesäleskenä. Tilaisuus ei tee varasta vaan tarjoaa pitkät yö- ja aamu-unet. Jos vain nukuttaisi.
(Tuska on suurkirkolla pidettävä mustiin pukeutuneiden tatuoitujen metalli-fanien juhlahetki, jossa hiki virtaa enemmän kuin yhdellä maratonilla ja jossa Suicide ”soittaa” ja ”laulaa”, ja Stam1na).

* * *

Päivä alkaa olla pulkassa. Lämmin ja kesäleskinen päivä. Vielä pari su-ilta-potilasta ja voi alkaa valmistautua huomiseen, joka päättyy +30C:ssa sadekuuroiseen Brysseliin.
Sitten alkaakin EU:n suhteen kesätauko aina elokuun loppuun asti.
Sen tauon täyttävät ainakin Kuopion tori ja Sampon silakat (joita en syö), Retretti, Lappeenrannan atomi ja vety, Kouvolan ruis- ja ohraleipä (Peltolan valmistama), Särkänniemi, Turun- ja Porin lääni (Metallica), Pohjois-Espoo ja Atlantis, tarujen saari.

Sunnuntain iltana kuuntelen vielä Radio Yle 1 / Oripää Kempeleen priest´n juttua Lehtimajajuhlasta, Hesekielistä, Johanneksen (4.) evankeliumista ja pohdin hiukan. Vesi-uhrista.
Oripään sijoittaminen Suomen kartalle muuten teki tiukkaa. Vammalassa päin.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Hot-dog 3,50 (926)

  1. tulee toinen nyt vielä, Amigos
    sen Oimuistatkovieläsenvirren pitempi vastakohta on Pedro Juan Gutierrezin Trilogia sucia de la Habana jota olen puoliväliin kahlannut suomennettuna laitokseena
    en pysty siitä vielä antamaan arvostelua, mutta aikamoinen tekstin suoltaja tämä Pedrino on … lieneekö luuseri kuitenkin?

    Tykkää

Kommentointi on suljettu.