S/S Oihonnan tarina

Opel Kapitänissa on valkosivuiset renkaat ja tummempi katto. Auto on kermanvaalea. Se on pysäköity raunioiden reunustaman kadun varteen.

Auton takapenkillä on yksinäinen poika. Hän leikkii panssarivaunulla, jonka tykit syöksevät tulta. Sen telaketjut ovat kumia ja ne tippuvat yhtenään pyörien päältä vaunun rätistessä pitkin laakeaa penkkiä ja tippuessa yhä uudelleen penkin eteen, auton lattialle.

Tintti on ollut autossa yksin ikuisuuden. Vedon lelusta loppuessa hän huolestuu ja katselee peloissaan pitkin katua eteen ja taakse. Himmeät katulamput syttyvät, ihmisiä kulkee yksinäisen auton ohi harvakseltaan.

Tintti on isänsä ja äitinsä, Tapion ja Kaislan kanssa ollut matkalla jo ainakin kymmenen yötä. Hänen laskunsa menivät sekaisin kun äiti hermostuneena otti pojan matkapäiväkirjan talteen huomattuaan kuinka levottomia tarinoita tämä harakanvarpaillaan rakenteli kirjan sivuille. ”Että viitsitkin kirjoittaa tuollaista soopaa” oli Kaisla-äiti kivahtanut luettuaan pojan pitkän kertomuksen kokemuksistaan kolmen yön mittaiselta laivamatkalta, joka oli tuonut kaksi perhettä Helsingistä Trawemündeen.

Kaikki, pojan havainnon mukaan, alkoi laivamatkan ensimmäisenä iltana. Hän oli ollut vielä kiihdyksissään seurattuaan Tepposten ja oman perheen autojen nosturilla tapahtunutta lastaamista laivan etutäkille.
Lääkäri Tepposen perheen Mercedes oli kolhiintunut kraanankuljettajan kokemattomuuden takia ja isä-Pekka oli varsin vihainen perheiden asettuessa illalliselle yhteiseen pöytään.

Tepponen suli kuitenkin maireaksi, kun laivan ravintolan edeskäypä tuli noutamaan kummatkin perheet kapteenin pöytään.

Kapteeni, joka osoittautui Tepposen kanssa samassa armeijakunnassa sotaansa käyneeksi Laatokan alueella taistelleen torpedoveneyksikön varakomentajaksi, lupaa Suomen Höyrylaiva osakeyhtiön korvaavan Mercedeksen korjaamisen jo Saksassa.

”Pääsee kai autolla Stutgartiin, siellä se voidaan korjata tehtaalla meidän laskuumme” lupaa kapteeni kaataen lisää konjakkia sikareitaan turpruttelevien Tapion ja Pekan laseihin.

Naiset, Sirkka ja Kaisla, juovat Tintin havainnon mukaan Tokaiji-nimistä juomaa ja polttavat iänikuista Klubi 77:äänsä. He ovat jo kikatuskunnossa.

Se, minkä kuvaamisesta Kaisla-äiti oli suuttunut ja riistänyt matkapäiväkirjan Tintiltä, tapahtui myöhemmin illalla.

Tintillä on yhteinen hytti Tepposen pojan kanssa. Tintti ei pidä Timosta lainkaan. Timo tuntuu yhtä lailla inhoavan pari vuotta nuorempaa seuralaisperheen poikaa, Tinttiä.

Kun pojat menevät hyttiinsä, Timo nukahtaa heti. Tintti pyöriskelee valveilla, koska laiva keinuu aika lailla vastaan puskevan myrskyn nostamissa mainingeissa. Hän lähtee kannelle sulkien oven varovaisesti perässään. Lukon loksahtaessa hän kirahtaa hiljaa: ”Avain”.

Tunnin kuluttua hän palaa ovelle saatuaan tarpeeksi kylmästä ja pimeästä, vaahtoavasta Itämerestä, jota pitkin S/S Oihonna höyryää keinuen rajunlaisesti. Meri on kastellut niin Tintin kuin perheiden autotkin.

Aikansa oveen koputeltuaan Tintti joutuu totemaan Timon unen syväksi.
Hän istuu pehmeän maton kattamalla hyttikäytävällä läpimärkänä, väsyneenä, itkua tihrustaen.

Torkuttuaan käytävällä aikansa pojalle tulee lopulta mieleen ratkaisu, koska Timo edelleenkään ei herää edes napakkaan jalopuiseen oveen suuntautuneeseen pikkumiehen koripallotossun potkuun.
”Kait iskä ja äiskä keksivät jotain”.

Heidän hyttinsä löytyy pian ja sen ovikaan ei ole lukittu.

Tintti rynnistää hyttiin, jossa tupakansavun seasta avautuu näky, jota hän ei unohda. Hän kipittää karkuun näkemäänsä. Tuon muutaman sekuntin kestäneen havainnon hän seuraavana päivänä kuvailee matkapäiväkirjaan harakanvarpaillaan, mutta myös kömpelöinä piirustuksina.

Äidin löytäessä autobahnalla matkalla Lubeckistä Hampuriin kirjan hän hirvittävän vihaisena repii kirjasta nuo kyynelten tahrimat sivut. Hän ei Hampuriin tultuakaan anna kirjaa takaisin Tintille, kun vanhemmat illan suussa menevät syömään. Siksi Tintti kieltäytyy lähtemästä heidän mukaansa. Hänet jätetään raunioiden reunustaman kadun varteen Opel Kapitänin takapenkille.

Hätäisesti päivällä kaupasta ostettu panssarivaunulelu on pojan ainoa seuralainen. Sen tykki välähtelee tupakansytyttimen kiven sähähdellessä niin kauan kuin lelussa riittää vetoa. Tintti vetää lelun yhä uudelleen ja muistaa joka kerta lelun vaietessa, mitä isä jättäessään hänet yksin lukittuun autoon on sanonut.

”Katso nyt poika tarkkaan ympärillesi. Tämä maa on raunioina sen kiihkon ja hulluuden takia, jota äidilläsi ja sen rakastamalla miehellä aikoinaan oli. Älä koskaan anna tämän tapahtua uudellaan”.

Oliko Timon isä, joka ähki äidin päällä laivassa, ”äidin rakastama mies”. Ja mitä Timon äiti, Tintin isä ja kapteeni sitten tekivät? Ja miksi tuon tapahtuman kuvaaminen raivostuttaa äidin?

Seuraavan kerran Tintti suostuu syömään kunnolla vasta kahden viikon kuluttua.
Silloin, kun Opel on uudelleen lastattu Trawemündessä Oihonnan kannelle.

Timo perheineen on myös laivassa, mutta perheet eivät ole näkevinään toisiaan.
Tintti huomaa autojen lastausta katsoessaan, että Mercedes on korjattu.

Tintti vanhempineen on kutsuttu taas kapteenin pöytään, mutta tämä ei ole sama kapteeni.

Syötyään kahden viikon ajan auton takapenkillä saksalaisia, itävaltalaisia ja italialaisia sämpylöitä ja juotuaan Coca Colaa poika nauttii hyvällä ruokahalulla laivan suomalaisen keittiön antimia. Perunamuusia, nakkeja, lihapullia, mannapuuroa. Mutta ei muuta. Hän juo maitoa monta lasillista joka aterialla.

Äiti on antanut matkapäiväkirjan takaisin Tintille. Mutta poika ei kirjoita siihen mitään. Hän piirtää yhä uudelleen ja uudelleen, sivulta toiselle, raunioituneita Hampurin ja Kasselin taloja. Hän vihaa äitiään ja sen sotia aloittaneita miehiå, rakastajia. Hän vannoo mielessään: ”Ei koskaan enää”.

Kun Oihonna kiinnittyy Helsingin Eteläsatamaan, Tintti lopettaa puhumisen. Matka kotiin kestää tuntikaupalla. Se kestää kauan siksi, että tiellä on tapahtunut onnettomuus. Äidin ajaman Opelin vieriessä hitaasti onnettomuuspaikan ohi Tintti hätkähtää. Tien ojassa on linja-auto ja sen alle murskautunut harmaa Mercedes. Siitä kannetaan juuri sairasautoon elottoman näköisiä ihmisiä. Kolme niitä näyttää olevan. ”Timo”, parahtaa Tintti takapenkiltä.

Humalassa oleva Tapio ei puhu mitään. Opelia ajava Kaisla kiihdyttää autoa vauhtiin. Hänen päänsä ei käänny katsomaan onnettomuuden suuntaan.

Tunnin kuluttua auto kaartaa perheen vuokra-puutalon, Puupiiriksi kutsutun, pihaan. ”Vihdoinkin”, huoahtaa ajamaan tottumaton äiti. Isä nuokkuu liki unessa.
Tintti avaa auton takaoven ja lähtee juoksemaan. Hän juoksee kuin pakahtuakseen.

Vasta tunnin kuluttua hän katsoo uutta, Saksasta ostettua Kienzle-kelloaan.

Hän huomaa olevansa kauppalan lähellä olevan lammen rannassa. Rannalla on hiihtomaja, joka kesäisin on kauppalalaisten pyörä- ja vaellusretkien kohde.

Majan saunan piipusta tupruttaa savua.”Sauna on lämpimänä” sanoo poika itsekseen, astuu sen pukuhuoneeseen ja riisuutuu.

Hän avaa saunan narahtavan oven ja huomaa, että lauteilla on jo joku.

”Kas, Tinttihän se siinä”, sanoo tiilitehtaan naiseksi pojan tunnistama nainen.
Tintti huokaisee syvään, kipuaa lauteille ja arvaa jo, mitä seuraavaksi tapahtuu.

S/S Oihonnan yön muistot välähtävät pojan mieleen ja se tarina, joka on revittynä jossain Saksassa, autobahnin varressa.

Sinne äiti itkien heitti kirjasta repimänsä lehdet Opel Kapitänin rempomalla avaamastaan etuikkunasta.

S/S Oihonnan tarinan lehdet.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”S/S Oihonnan tarina

Kommentointi on suljettu.