Kaamos väistyy

YRY:n (Finlands Rundradion) mukaan tänään on valtavan monen ortodoksin nimipäivä.

Kätevää, jos ovat he sen näin ajatelleet: tulee nimmarikahvit, päivän viipeellä vähintään, juopastua.

Ja saman lähteen (Yle Radio Yksi) mukaan kaamos on enää hieman Sodankylästä etelään, Jälleenrakentajien muistomerkillä tai Hornettien varalaskupaikalla (Askassa päin).

Sen sijaan tänään menetämme taivaalta yhden: Mars ja Kuu tormaavat, Burroughs (Mars) ja Verne (kuu) ottavat yhteen.

Jännitystä jatkuu puoli tuntia: toipuuko pienempi ja punaisempi.

Takaan että toipuu ja kas, tulee sieltä kuun oikealta puolelta pirteänä sekä valmiina vastaanottamaan asteroidia ja me jäämme tuijottelemaan taivaalle, voittajana Jules Verne, painosten kuningas, isoisän aikhan kuiten.

Miltä mahtoi Tunguskan räjähdys näyttää marsilaisille?
Vuoroin vieraissa. 50 metriä kanttiinsa asteroidi, Marsissakin 2000 neliökilometrin alueella puut kaatuvat: StoraEnsolle sellunkeittämö siis sinne(kin)?

* * *

Kahden öljynporauslautan työntekijöitä evakuoitiin nousemassa olevan myrskyn takia Norjanmerellä lauantaina.
Kaikkiaan norjalaisilta porauslautoilta evakuoidaan 80 ihmistä ennen jouluaattoa. Porauslautat sijaitsevat Trondheimin korkeudella Norjanmerellä.

Myrskyn uskotaan nostattavan jopa yhdeksänmetrisiä aaltoja jouluaaton vastaisena yönä.

Kovanlaista puhallusta siis. Meren myrskyä ei muuten täältä maalta viisastella.

* * *

Kuuntelen veterinäärin valitsemaa musiikkia (”näistä levyistä en luovu”). Sekä toimittaja että valitsija epäonnistuvat – kannaltani.
No, ei aina voi olla hyvä aamu,YRY:lläkään.

* * *

Kansa on antanut Matti Vanhasen hallitukselle arvosanoja.
Ne on kerätty ennenkuin Tatu Vanhanen kirjoitti Hesariin älystä (muut älytutkijat vastustaa!) ja Risto Volanen poliittiseen eliittiin kohdistuvasta kuvitteellisesta väkivallasta (Tervo Kalevassa vastustaa).

Huomautan vielä, että moni tämän päivän takkinsa kääntäneistä isoa valtaa käyttävistä on 1970-luvulla ollut kaadereissa, ihan kärjessä, mukana, kun minä raukka värjöttelin katuvierillä, pää harteiden välissä, todistamassa ja pälyilemässä. Nalle, vaikkapa.

No, kansa, josta suurin yksittäinen ikäluokka on omani, toimii niinkuin media sen haluaa toimivan, virtuaalisesti eli gallupeissa. Huonosti menee jos on mennäkseen, sanoo kansa, mutta on siellä lohtuakin, sanoo kansaa tulkitseva media (HS)

Mediassa taas on kolme kärkeä: SanomaOY, AlmaOY ja Petri Sarvanmaa.

Valitse näistä.

mot, Turun Sanomat, Välisuomalaiset ja maakuntalehdet eivät tätä maata kaada saati nosta niinkuin nuo kolme muskettisoturia.
Olisiko Aimo Massinen TurSasta sen d´Artagnan? heh! Enemmän on Porthoksen näköinen, tosin.

* * *

Onneksi mikään median kolmesta ei ole saanut kansaa toimimaan todellisuudessa niinkuin media itse toimii virtuaalisesti.

Sarvanmaa, Alman pääkaupunkitoimitus ja Virkkunen olisivat varmaan kauhistuneita, jos kansa käyttäytysi niinkuin he.
Piittamattoman vastuuttomasti seurauksista välittämättä, mutta totuuden ja IPI:n pyhän kirjan mission perusteella.
Raamatustakin löytyy osioita – Vanha Testamentti, Ilmestyskirja, Hesekiel – joissa missio on hurja, mutta toteutus (kts Ignatius Loyola) vielä hurjempi.

Jos vaikkapa Smeds toimisi yhtä syvältä kuin nuo kolme mediaa, tämä kansa olisi jo herransa tappanut, kilpailijansa listinyt ja lukisi nyt Aku Ankan suomalaisen piirtäjän tekemää tarinaa siitä, mitä itse asiassa Ankkalinnassa tapahtuu ja mitä Roope syö. Vrt Hectorin versio.

* * *

Mistä tällainen mediavihamielisyys?

No, olen ollut näiden herrojen ja rouvien kanssa marjassa niin pitkään (1971 alkaen) ja pikkuhiljaa nähnyt, mikä pitää toimitusten (palkasta riippumatonta) vireyttä ja ambitiota yllä.

Arktinen ihminen on ahne (1), saita (2), nai ja palaa vain huhtikuussa (3) ja valehtelee aina (4).

lähde: (saalis (1), suoja (2), lisääntyminen (3), tieto (4) = Pekka Kuusi: Tämä ihmisen maailma)

Niin on arktinen suomilainen kansa kuin sen johtokin, ja kolmantena mahtina siinä jossain välissä hääräävä media.

m.o.t.

* * *

Otan vähän takaisin radion aamu-ohjelmasta. Näistä levyistä en luovu – valitsija, tuo veterinääri Jaakko Vaalamo, on aivan mainioita valintoja tehnyt.
Ei briljeeraa elukkalääkäri sikojen saparoilla, minkkien turkeilla tai lehmänmaidon rasvoilla vaan keskittyy musiikkiin ja sen taustoittamiseen.
Sittenkin siis 23.12. aamu Radio Yle Ykkösen toimesta pelatettu. Taas kerran. Viva Oleg Kagan!
Pisteenä iin päälle Sibeliusten kirjeenvaihdon esittely, kts alempana.

Jään odottelemaan, aamun Alman (Lapin Kansa) luettuani Hesarin kolahtamista postiluukusta. Heh!

* * *

Ja niin joutui hs jo taas pohjolaan:
Nevanlinna on HS-kulttuurin ikoni, vastenmielinen narsistinen ylöspano taustanaan. Vulgääri puolen sivun piikkilangasta väännetty kuva.
Olisivat tehneet jutun edes Rolfista, jolla ei ole F 60.30-ongelmaa niinkuin Jeanilla, Einolla ja Pentillä.

Jälkimmäisillä vieläpä kaksois-diganoosina (Jeanin ja Ainon kirjeenvaihto sekä L. Onervan ja Variksen vaimon – Pentin exxä – paljastuskirjat dg-perustana).

No, jos psykiatreja olisi ollut riittävästi sata vuotta sitten, olisi yhdeksän sinfoniaa, Finlandia, Hymyilevä Apollo ja Odysseija jäänyt tekemättä ja/tai kääntämättä, monesta muusta luovasta tuotteesta puhumattakaan.

Mutta tämä Tuomas-kulta, joka joulun tuopi, höh! HS-kulttuuri, häpeäisitte edes. Ei substanssia vaa lay-out´ia.
Ja sitten tämä Tervo taistolaisineen Kalevassa. Risto V saa huutia, oikein, mutta niin saa Smeds´kin.
Ja sitten tämä Iso-Britannian Tervo, Blair: valitsi Opus Dei uskon, vaimon mukaan, eilennä.

Me suvusta myimme niille paavin-pojille kivitalon Töölöstä, islamilais-lähetystön naapurista.
Tuu Tony käymään Töölön tönöllemme, näet mitä on arktinen hulluus.
Sitä samaa, sitä samaa!

Jään odottamaan pahaa Nuuttia, joka joulun viepi. Ja toivon, että Risto Uimonen jatkaa opposition höykkyytystä, koska se sen ansaitsee. Ja Uimonen.
Josta tulee mieleen ilme, jonka näin äsken sellaisen ihmisen silmissä, joka roikkuu 5,5 M-egen löysässä hirressä tietäen, että joskus asiat selkenevät ja köysi poistuu. Joulurauhaa hänellekin.

Mutta mitä tapahtuisi, jos Suomessakin entiset pääministerit vaihtaisivat uskontoa?
Ei mitään – mutta ei sellaista tapahdu Liverpoolissakaan. Se vain voittaa, 4-1!

You newer walk alone.

* * *

Joulupukki Napapiiriltä saatettiin porukalla matkaan, ilman ilotulituksia.
Aamusta kotikaupan jouluhartaus, kotisairaalan jouluhartaus ja -kierto, riisipuuron pohjaankeittäminen, Turun joulurauha…

Ja joulutarina. Ensimmäinen laatuaan.

Ötyä, -1,4C, Färsaarilla myrskyää, sumu verhosi puut jäähuntuun…